Siirry sisältöön

Yhteishaku perustutkintoihin päättyi – WinNovaan kaikkiaan hakijoita reilu 2000

Opiskelijat istuvat selät vastakkain sohvalla, seinässä takana WinNovan W-kirjain.

Valtakunnallinen yhteishaku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi Opintopolussa 17.3.2026. WinNovan aloituspaikat sisältävät tutkintoon johtavan ammatillisen peruskoulutuksen yli 20 perustutkintoon ja lähes 50 eri ammattiin sekä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA).

Yhteishaun aloituspaikkoja WinNovassa on tänä vuonna yhteensä 1057.

WinNovaan Poriin, Raumalle ja Ulvilaan haki vuoden 2026 yhteishaussa ensisijaista opiskelupaikkaa yhteensä 1194 opiskelijaa. Kaikkiaan hakijoita oli 2058.

Opiskelija voi yhdellä hakemuksella hakeutua seitsemään eri hakukohteeseen, ensisijaisesta toiveesta seitsemänteen hakukohdetoiveeseen. Hakemusten kokonaismäärä eri kohteisiin oli 5311.

WinNovan vetovoimaluku yhteishaussa perustutkintojen osalta ilman TUVA-koulutusta oli 1,18. Vetovoimaluku muodostuu ensisijaisten hakijoiden määrästä suhteessa aloituspaikkojen määrään.

Poriin ensisijaisia hakijoita oli kaikkiaan 666 (sisältäen TUVAn) ja vetovoimaluku 1,08. Porissa vetovoimaisimmaksi hakukohteeksi nousi tänä vuonna logistiikan perustutkinto sekä hius- ja kauneudenhoitoalan ja prosessiteollisuuden perustutkinnot. Myös ajoneuvoala, talotekniikka ja pintakäsittelyala kiinnostivat hakijoita. Määrällisesti eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat sosiaali-​​​ ja terveysala, liiketoiminta, hius- ja kauneudenhoitoala, ajoneuvoala ja talotekniikka. Palmgren-​​konservatorion kanssa yhteistyössä järjestettävään musiikkialan perustutkintoon Porissa oli ensisijaisia hakijoita 11 ja vetovoimaluku 0,85.

Raumalle ensisijaisia hakijoita oli kaikkiaan 448 (sisältäen TUVAn) ja vetovoimaluku 1,19. Suosituimmat alat vetovoimaluvun perusteella olivat erityisesti sähkö-​​ ja automaatioalan, talotekniikan sekä hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnot. Vetovoimaisimpien alojen joukossa olivat myös logistiikka, merenkulkuala sekä ajoneuvoala. Määrällisesti eniten ensisijaisia hakijoita houkuttelivat merenkulkuala, sähkö-​​​ ja automaatioala, sosiaali-​​ ja terveysala, hius- ja kauneudenhoitoala ja liiketoiminta.

Ulvilaan ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 69 ja vetovoimaluku 1,38. Vetovoimaluvun ja ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella metsäkoneenkuljettaja (metsäalan perustutkinto) houkutteli jälleen hieman enemmän hakijoita kuin maarakennuskoneenkuljettaja (rakennusalan perustutkinto).

Valinnan tulokset ja opiskelupaikan vastaanotto

Valinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 11.6.2026 ja opiskelupaikan vastaanottamisesta tulee ilmoittaa kirjeen ohjeiden mukaisesti 25.6.2026 klo 15 mennessä. Varasijat ovat voimassa 14.8.2026 asti. Tätä ennen hakijoita kutsutaan varasijoilta, mikäli hakukohteeseen jo valittu opiskelija peruu opiskelupaikkansa. Mahdollisista pääsy-​​​​ ja soveltuvuuskokeista on lisätietoa WinNovan verkkosivuilla.

Jatkuva haku kaikille www.winnova.fi(siirryt toiseen palveluun)

Ammatillisen koulutuksen hakeutumisen pääväylänä toimii yhteishaun ohella WinNovan oma jatkuva haku ympäri vuoden. WinNovassa on jatkuvassa haussa laaja koulutustarjonta ja täydennyskoulutuksia, joiden tarjonta on avoinna kaikille hakijoille erilaisten valintakriteerien pohjalta. Koko koulutustarjonta ja hakeutuminen WinNovan verkkosivuilla.  

Neuvoja hakeutumiseen liittyvistä asioista saa WinNovan Hakupalveluista 

Palvelemme arkisin lukuvuoden aikana
ma-to klo 9-15, pe klo 9-12
hakupalvelut(at)winnova.fi, p. 044 455 8500
www.winnova.fi/hakupalvelut

Lisätiedot