Varastologistiikan harjoittelua aidossa ympäristössä
WinNovan Rauman sisälogistiikan toisen vuoden opiskelija Daniel Holmström on työssäoppimisjaksolla Rauman Motonetissa. Takana harjoittelua on kolmisen viikkoa. Daniel on päässyt hyllyttämään varaston ja myymälän puolella sekä lähettämään paketteja eri myymälöiden välillä. Hän on viihtynyt hyvin ja työ on ollut mieleistä.
Yleisesti opiskelua WinNovassa Daniel kuvaa myös mukavaksi. “Opettajat ovat kivoja ja rentoja, samoin opiskelukaverit”. Kivana muistona hän kertoo vierailusta Fazerin tehtaalle, missä he pääsivät tänä vuonna käymään.
Työssäoppimista on edessä vielä kaksi kuukautta ja työt jatkuu, sillä Danielille aukesi myös kesätyöpaikka Motonetista! Tulevaisuudessa juuri varastologistiikka olisi Danielille mieluisaa työtä.
Tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa
WinNova tekee tiivistä yhteistyötä logistiikan perustutkinnon sisälogistiikan perustutkinto-opiskelijoiden ja Motonetin kanssa.
Yhteistyöhön muotoja ovat: työssäoppimispaikat ja oppisopimus, mitä voi suorittaa esimerkiksi kesällä ja uusimpana ja vaikuttavimpana muotona WinNovan opettaja Henrik Halme on käynyt tekemässä myymälässä ja varastossa opiskelijaryhmän kanssa avustavia tehtäviä käytännössä (mm. vastaanotto ja hyllytys, inventointi). Opiskelijat ovat myös päässeet osoittamaan osaamistaan työelämässä, työelämän ohjauksessa ja saaneet suorituksia kerryttäen samalla nuorille todellista työelämäosaamista.
Motonetin tavaratalopäällikkö Hannu Koskela kertoo yhteistyön sujuvan hyvin. “Tämä on hieno mahdollisuus, mistä molemmat hyötyvät. Me saamme apua ja opiskelijat saavat todellista, käytännön kokemusta. Hienoa saada motivoituneita opiskelijoita harjoitteluun ja kun hyvin hoitaa hommat, niin se voi poikia vaikka kesätyöpaikan, kuten Danielin kohdalla”.
“Nuoret tarvitsevat kokemusta käytännön työtehtävistä. Siksi onkin todellinen yhteiskunnallinen teko yritykseltä tarjota oppimisympäristöjä käyttöömme aidoissa työelämätilanteissa. Motonetin sisälogistiikan työtehtävät menevät nimittäin suoraan tutkintoomme.
Olemme kaikin puolin kiitollisia runsaasta yritysyhteistyöstä yleensäkin toimialueemme yritysten kanssa. Motonet on näyttänyt suuntaa nyt tämän tyylisessä uudessa avauksessa ja myös henkilökunta on ollut mahtavalla asenteella opiskelijoiden tukena”, kiittelee WinNovan lehtori ja koulutusvastaava Piia Ristilä.

