Siirry sisältöön

WinNovan avoimet ovet esittelivät koulutusaloja ja oppimisympäristöjä

WinNova avasi ovensa yleisölle keskiviikkona 7.10.2026 Porissa ja Raumalla järjestetyissä avoimissa ovissa. Tapahtuma tarjosi tuleville opiskelijoille, huoltajille, yhteistyökumppaneille ja muille vierailijoille mahdollisuuden tutustua koulutusaloihin, oppimisympäristöihin ja opiskelijoiden arkeen. Iltapäivän aikana kävijät pääsivät tutustumaan eri alojen opetustiloihin, seuraamaan työnäytöksiä ja keskustelemaan opiskelijoiden sekä henkilöstön kanssa. Ulvilassa avoimia ovia vietetään perinteisesti helmikuussa.

Porin ja Rauman kampuksilla esillä olivat muun muassa rakennusala, prosessi- ja laboratorioala, kone- ja tuotantotekniikka, pintakäsittelyala, ajoneuvoala, logistiikka, merenkulkuala, lentokonetekniikka, sosiaali- ja terveysala, hius- ja kauneudenhoitoala, liiketoiminta, johtaminen ja yrittäjyys, turvallisuusala, matkailu-, ravintola- ja catering-ala, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala, media-ala sekä ohjaava koulutus TUVA ja ura- ja ohjauspalvelut. Monilla pisteillä vierailijat pääsivät myös itse kokeilemaan alan tehtäviä tai tutustumaan oppimisympäristöihin.

Tapahtuman tavoitteena oli antaa mahdollisimman aito kuva ammatillisesta koulutuksesta ja siitä, millaista opiskelu WinNovassa on. Opiskelijat olivat aktiivisesti mukana esittelemässä omia alojaan ja kertomassa kokemuksistaan tuleville hakijoille sekä heidän läheisilleen.

Avoimien ovien jälkeen ilta jatkui yhteishakuillalla, jossa erityisesti yhdeksäsluokkalaiset ja heidän huoltajansa saivat lisätietoa koulutusalavaihtoehdoista sekä hakeutumisesta ammatilliseen koulutukseen.

WinNova kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita, opiskelijoita ja henkilöstöä päivästä!

Alla kuvia päivästä