Ajankohtaista huoltajille 4/2026
Vuoden 2027 Huoltajakyselyn tuloksista
Kiitos huoltajille kyselyyn vastaamisesta. Kysely toteutettiin lokakuussa ja vastauksia saimme 569 kappaletta.
Huoltajakyselyn tuloksissa oli nähtävissä selkeää vaihtelevuutta alakohtaisesti. Alle on koostettu huoltajapalautteen keskeiset tulokset oppilaitostasolla.
Monissa vastauksissa opiskeluryhmien ilmapiiriä ja työrauhaa kuvataan hyväksi. Myös opettajien puuttumista ryhmän ristiriitoihin ja epäasialliseen käyttäytymiseen kiitetään joissakin vastauksissa.
Nuorten kokema viihtyvyys ja kaverisuhteet erottuivat vahvuutena, ja opintojen käynnistys on useimmilla aloilla onnistunut pääosin hyvin. Monet huoltajat kertovat nuoren lähtevän mielellään kouluun, saaneen uusia kavereita ja olevan kiinnostunut omasta alastaan.
Suurin osa huoltajista ei ollut saanut nuorelta tietoa kiusaamisesta. Palautteissa on kuitenkin myös yksittäisiä mainintoja sanallisesta kiusaamisesta ja käytävillä huutelusta, joten kokonaan ongelmaton tilanne ei ole.
Opettajat, ohjaus ja yksilöllinen kohtaaminen 4,16/5. Useissa avoimissa vastauksissa kiitetään opettajien ammattitaitoa, välittämistä, myönteistä asennetta ja nopeaa reagointia. Myönteisissä kokemuksissa korostuvat tilanteet, joissa vastuuopettaja tuntee opiskelijan, vastaa nopeasti, antaa henkilökohtaista palautetta ja pitää yhteyttä huoltajaan.
Orientaatioviikot ja kotiväenillat 4,04/5. Huoltajat arvostavat mahdollisuutta nähdä opiskelupaikka, tavata vastuuopettaja ja saada käytännön tietoa opinnoista.
Huoltajat toivoivat parannusta: Kodin ja koulun tiedonkulkuun, huoltajille suunnatun Studenta-liittymän käytettävyyteen, arjen rakenteiden ennakoitavuuteen ja työssäoppimisen kokonaisuuden sujuvuuteen.
Uusi digitaalinen terveyskysely käyttöön toisen asteen opiskelijoille
Toisen asteen opiskelijat saavat syksystä alkaen täytettäväkseen opiskeluterveydenhuollon digitaalisen terveyskyselyn. Kyselystä on omat versionsa oppivelvollisuusikäisille ja aikuisille opiskelijoille.
Kysely helpottaa opiskelijoiden siirtymistä opiskeluterveydenhuollon palveluihin ja auttaa tunnistamaan tuen tarpeita varhaisessa vaiheessa. Sen avulla opiskelija voi tuoda esiin hyvinvointiinsa liittyviä asioita, ja opiskeluterveydenhuolto voi ohjata sopivia palveluja oikea-aikaisesti. Opiskelija voi kuitenkin aina hakeutua palveluihin myös oma-aloitteisesti.
Kysely täytetään Omaolo-palvelussa, ja sen käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Keskeiset tiedot tallentuvat Kanta-palveluihin, jolloin ne ovat myöhemmin hyödynnettävissä eri terveydenhuollon palveluissa.
Uudistus tuo opiskeluterveydenhuoltoon yhtenäisen toimintamallin koko maahan ja vähentää päällekkäistä tiedonkeruuta. Samalla Puolustusvoimien erillinen ennakkoterveyskysely poistuu, ja kutsuntojen ennakkoterveystarkastus yhdistyy osaksi opiskeluterveydenhuollon terveystarkastusta. Opiskelija täyttää tarvittavat tiedot vain kerran ja käy yhden terveystarkastuksen kahden sijaan.
THL hyödyntää kyselyn kautta kertyvää tietoa opiskeluterveydenhuollon ja palvelujärjestelmän kehittämisessä.
Lisätietoja voit tiedustella alan terveydenhoitajalta
NOPSA-väyläopintoihin hakeutuminen
Nopsa-väyläopintojen valintakurssi on arvioitu, ja opiskelijat ovat saaneet arvioinnit valintakurssin Moodlen kautta. Yhteensä 186 opiskelijaa suoritti valintakurssin hyväksytysti. Tieto arvioinneista on mennyt Moodlesta myös suoraan opiskelijoiden sähköposteihin. Moodlessa on kurssin läpäisseille oma infovälilehti, jossa on lomake opiskelupaikan vastaanottamisesta. Lomake on avoinna 28.10.2026 klo 8:00 – 6.11.2026 klo 23:59. Opinnot alkavat tammikuun 2027 alussa.
Nopsa-väylä opintoihin hakeutumisessa on joillakin hakijoilla ollut vaikeuksia valintakurssin motivaatioesseen tehtävässä, jossa tehtävänantoja oli kolme kappaletta. Osa opiskelijoista oli palauttanut vain 1 tehtävän, joten osio oli hylätty. SAMK on kuitenkin lähestynyt sekä sähköpostitse että Moodle-oppimisympäristössä näitä opiskelijoita ja antoi tehtävän täydennykseen lisäaikaa 4.11.2026 klo 12.00 saakka.
Uusia keinoja nuorten työnhakuun
Opinto-ohjaajat toteuttavat marraskuun lopulla 23.11.2026 kello 10.00-13.00 kaikilla kampuksilla video-CV -kampanjapäivän, jonka tarkoituksena on tutustuttaa mahdollisimman moni opiskelija video-CVn tekemiseen ja herätellä erilaisiin työnhaun tapoihin.
Kampanjapäivänä opot pystyttävät kampuksille pisteet, joista käsin opiskelijoita ohjeistetaan ja kannustetaan tekemään oma esittelynsä loppuvuonna ja tammikuussa alkaviin kesätyöhakuihin.
Lisätietoja UraHelppi-palvelusta
Poistumis- ja sisällesuojautumisharjoitukset syksy 2026
WinNovassa toteutettiin syksyn 2026 aikana poistumis- ja sisällesuojautumisharjoituksia kaikissa toimipisteissä. Harjoitusten tavoitteena oli kehittää henkilöstön ja opiskelijoiden valmiuksia toimia turvallisesti erilaisissa poikkeus- ja vaaratilanteissa sekä varmistaa oppilaitoksille asetettujen turvallisuusvaatimusten täyttyminen.
Koko uutinen luettavissa sivuillamme.
Hyvää loppuvuotta kaikille!
Terveisin WinNovan väki