Tavoitteellisesti kehässä ja koulussa – yhdistä opiskelu ja urheilu
Nordic Boxing Poria edustava nyrkkeilijä Ramses Upshaw valitsi yhteishaussa WinNovan liiketoiminnan perustutkinnon. Kiinnostuksen herätti erityisesti Satakunnan urheiluakatemia, joka tukee opiskelun ja tavoitteellisen urheilun yhteensovittamista.

– Liiketoiminta oli selkeä valinta, ja kun kuulin täällä toimivasta urheiluakatemiasta, kiinnostukseni hakea tänne kasvoi entisestään, kertoo Ramses.
Nuorten nyrkkeilyn SM-kultamitalisti Ramses on viihtynyt liiketoiminnan opinnoissaan hyvin. Hänen mukaansa luokassa vallitsee hyvä yhteishenki, ja opiskelukavereista on löytynyt myös uusia ystäviä.
– Opiskelu täällä on ollut kivaa. Luokassa on ollut todella hyvä yhteishenki, sillä osa opiskelijoista tunsi toisensa jo entuudestaan. Olen löytänyt koulusta myös uusia kavereita, Ramses kertoo.
Toisen vuoden opintojen myötä Ramses on aloittanut myös yrittäjyysopinnot. Liiketoiminnan opiskelijat voivat valita Vuosiyrittäjänä-ohjelman, jossa perustetaan oma yritys ja harjoitellaan yritystoimintaa käytännössä koko lukuvuoden ajan. Kurssi herätti Ramsesin kiinnostuksen, ja yritysideakin on jo hahmottunut.
– Perustan yrityksen, joka valmistaa urheilukasseihin ja kenkiin tarkoitettuja tuoksupusseja, Ramses kertoo.
Mahdollisuuksia urheilun ja opiskelun yhdistämiseen
WinNova tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia urheilijoille. WinNovassa ammatillisen koulutuksen opintojen ohessa on mahdollisuus kilpaurheilla Satakunta Sport Academyn (SSA) kautta. Urheiluakatemia auttaa urheilijoita urheilun ja opiskelun yhdistämisessä.
Nyrkkeilijän arkipäivät rakentuvat pitkälti urheilun ympärille, sillä treenejä on aamuisin ja iltaisin maanantaista perjantaihin. Kilpailuja järjestetään usein viikonloppuisin.
– Aamutreenejä on jokaisena arkipäivänä. Hyvin on pystynyt yhdistämään urheilun ja koulun, sillä usein koulu on alkanut vasta kymmeneltä, kertoo Ramses.
Urheiluakatemian ansiosta aamutreeneihin osallistuminen onnistuu ilman, että harjoittelu aiheuttaa luvattomia poissaoloja opinnoista. Treenien aiheet vaihtelevat, välillä keskitytään muun muassa uintiin ja koordinaatioharjoitteisiin. Valmentajat vastaavat aamutreenien suunnittelusta, ja Ramsesin valmentajana toimii Tero Tuomi.
Satakunnan Urheiluakatemiaan voivat hakeutua kilpa- ja huippu-urheilijan uralle tähtäävät urheilijat, yläkouluikäisestä ylöspäin. Akatemiaan haetaan pääasiassa elokuussa opiskelupaikan varmistuttua.
- Yksilölajeissa urheiluakatemiaan hakeutuvilta edellytetään sijoittumista oman ikäluokkansa SM-tilastossa noin 16 parhaan joukkoon.
- Joukkuelajeissa seurat ja valmentajat määrittelevät Urheiluakatemiaan valittavat urheilijat ja valmennusryhmät.
– Jos harrastaa urheilua tavoitteellisesti, urheiluakatemiaa kannattaa ehdottomasti harkita, Ramses toteaa.
Tavoitteena menestys kehässä ja opinnoissa
Liiketoiminnan perustutkinnon jälkeen Ramses tähtää ammattikorkeakouluopintoihin. Samalla tavoitteena on jatkaa nyrkkeilyuraa mahdollisimman pitkälle ja menestyä kilpailuissa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
– Tavoitteena on voittaa mahdollisimman paljon mitaleita, kertoo Ramses.
Ramses suosittelee WinNovan liiketoiminnan opintoja erityisesti niille, jotka haluavat yhdistää tavoitteellisen urheilun helposti opintojen yhteydessä.
Jos lukio ei tunnu omalta jutulta, liiketoiminnan opinnot ovat mielestäni hyvä vaihtoehto.

Teksti: Viestinnän harjoittelija Iiris Nikitin
WinNova on hyvä vaihtoehto urheilijalle ja Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt WinNovalle koulutuksen järjestäjänä urheilijoiden ammatillisen koulutuksen tehtävän 1.1.2027 alkaen.
Kevään 2027 Yhteishaku 16.2.-16.3.2027
Yhteishaussa mukana
Perustutkinto
Perustutkinto