WinNovan lentokonetekniikka työssäoppimisjaksolla Kreikassa
Kirjoittaja WinNovan lentokonetekniikan lehtori Mikko Mäntykangas
Jälleen on se aika vuodesta, kun ulkona sataa vettä ja elohopea laskee lämpömittarissa lähelle nollan merkkiviivaa. Polttomoottoriautoilijat harkitsevat moottorilohkojen lämmityksen ajastamista ja sähköjänikset etsivät edullisia sähkösopimuksia. Lentokoneasennuksen kolmannen vuoden oppilaille loppusyksy merkitsee lisäksi 10 viikon mittaisen työssäoppimisjakson alkamista jossakin ilmailuyrityksessä. Työskentely aidossa lentokonehuoltoympäristössä pitää suorittaa hyväksytyssä paikassa. Yrityksen pitää olla Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) hyväksymä PART-145 korjaamo. Porissahan sellainen löytyy lentokentän vierestä Suomen Ilmailuopistolta ja ruuhkasuomesta mm. Finnairilta, Patrialta, Ilmavoimilta sekä Rajavartiolaitokselta.
LEK24 opiskelijoista muutama pääsi Kreikkaan Olympic Air:in lentokonekorjaamolle suorittamaan harjoittelujaksoa. Tuonne pääseminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä oppilaiden piti osoittaa etukäteishaastatteluissa, ylimääräisissä kokeissa ja useiden asiakirjojen lähettämisellä olevan kykenevä työskentelemään harjoittelijana tarkkaan säädellyssä korjaamossa. Ja jotta homma ei olisi aivan helppoa niin osa asiakirjoista piti kääntää kreikankielisiksi. Paperitöissä auttoi kiitettävästi myös WinNovan henkilökunta.
Traficomin valtuuttamana lentokonekoulutuksen laatupäällikkönä kävin auditoimassa Olympic Air:in lentokonehuoltotoiminnan siltä osin kuin se koskee meidän harjoittelijoiden työssäoppimisjaksoa. Auditoinnit on aina työläitä ja niin tässäkin tapauksessa. Pelkästään matkustaminen vei aikaa ja energiaa. kun sunnuntaina piti lähteä aamulla klo 7 kohti Helsinkiä ja hotelli Alvassa olin illalla klo 17. Päivittäinen matkustaminen hotellilta lentokonekorjaamolle metrolla oli mielenkiintoinen kokemus. Polttoaineiden ja muidenkin kustannusten nousun johdosta paikalliset ovat siirtyneet käyttämään julkisia kulkuvälineitä ja siksi kaikki metrovuorot ovat tehokkaassa käytössä. En tiedä kuinka heikossa kunnossa Ateenan metroliikenne olisi, jos me emme olisi lahjoittaneet Jutan avulla kreikkalaisille lainarahojamme, mutta kohta heille pitäisi lahjoittaa lisää, jotta ne vaunut liikkuisivat turvallisesti. Metroissa ihmiset olivat yhtä tiiviisti kuin sillit suolapurkissa ja hiki/hajusteet oli kaikkien jaettavissa.


Maanantaina menin harjoittelupaikalle samaan aikaan opiskelijoiden kanssa ja ensimmäisenä opiskelijoille jaettiin valtava kassillinen uusia työvaatteita samasta vaatetuspisteestä mistä jaetaan vaatteet kaikille muillekin Aegean henkilökunnalle. Sen jälkeen oli vuorossa korjaamon koulutuspäällikön, harjoittelukoordinaattorin ja omaohjaajien esittäytymiset sekä heidän ohjauspuheensa harjoittelijoille. Maanantaina ei sitten juuri muuta ehdittykään kuin vielä varmistettiin missä oppilaiden pitää olla aamulla, jotta saavat kenttäalueelle kulkemiseen oikeuttavat kuvalliset kulkukortit. Aivan ei selvinnyt miksi tuo kulkukortti on voimassa vain seitsemän vuorokautta vaikka olisit ollut siellä töissä koko ikäsi. Työntekijäitä on alueella kuitenkin useita tuhansia ja kaikki käyvät siis uusimassa korttinsa viikoittain.
Päivän päätteeksi vaatekassit kantoon ja kohti metroa. Vaunujen täyttyminen oli taattua, sillä samaisella metrolla kulkee kenttäalueen kaikki henkilökunta ja lentokentältä ne miljoonat turistit, jotka ovat eksyneet Ateenaan. Mutta satunnainen matkustaja voi sille vain hymyillä, mutta heille, jotka kulkevat päivittäin ja aina aprikoivat mahtuvatko vaunuun vai jäävätkö laiturille odottamaan puolen tunnin päästä tulevaa seuraavaa metroa tilanne ei ehkä kovin hymyilytäkään.


Maanantai iltana lähdin syömään illallista yhden tutun Tredun opettajan kanssa oppilaiden jäädessä syömään heille jo tutuksi tulleen katukeittiön antimia. Kävellessämme kohti sovittua illallispaikkaa ihailimme antiikin, bysantin ja neoklassismin aikaisia rakennuksia, jotka ovat säilyneet tylsien nykybetonisten ihmissäiliöiden puristuksissa. Tunnelma oli jotenkin kotoisa, kun onhan Porissakin kaikkien viimeaikaisten rakennusaikakausien suuntaukset sekaisin. Meillä sekasorto johtuneen tosin siitä, ettei kaupunkikuvaa ole kukaan koskaan suunnitellut ja taloja on vain rakennettu mihin on mahtunut. Yhteistä on myös siinä, ettei kaikkia taloja ole huollettu kuin korkeintaan julkisivun puolelta.
Tuoreista elintarvikkeista valmistettu ateria oli todella maukas ja tarjoilu oli oikein ystävällistä eikä pitkän turismikauden aiheuttamaa väsymystä näkynyt henkilökunnassa ollenkaan. Illan päättyessä lämpötila oli laskenut 20 asteen tuntumaan, mikä yhdessä kevyen tuulen kanssa tuntui oikein mukavalta.


Tiistaina olikin sitten varsinainen toiminnan auditointi ja samalla katsoimme vielä maanantailta katsomatta jääneitä asiakirjoja. Päivän aikana totesin, että paikalliset ei pidä kovinkaan useasti kahvitaukoja ja ruokatuntikin on vain ruokatauko. Toki auditoinnin yhteydessä keskustelimme laajasti ilmailuun liittyvistä asioista ja totesimme ettei heitä suuremmin liikuta esim. Ukrainan tilanne, kun se on heistä niin kaukana. Seuraavat kuitenkin tilanteen muuttumista Bosporinsalmessa ja Välimerellä, mikä johtunee heidän vahvasta kytköksestä merenkulkuun. Vaikka kreikkalaiset ovat merkittäviä kauppiaita ja merenkulkijoilta on heillä nykyään yhdet Euroopan suurimmista ilmavoimista minkä ansiosta heillä on hyvä tietämys ilmatilanloukkauksista ja tunnistuslentotoiminnasta.
Matkan aikana tein mielenkiintoisen havainnon. Isäntäni ja kollegamme olivat iloisia, kun vein heille Suomen parasta karkkia, eli Pandan tuotteita Jyväskylästä. Heillä on kuulemma kaupoissa erittäin rajallinen määrä karkkia, joten mielellään ottivat ”sokeripussit” vastaan. Ehdotin heille vaihtokauppaa siten, että he ottaisivat meiltä kaikki karkit ja he antaisivat meille kaikki tuoreet hedelmät ja vihannekset. Eivät välittömästi suostuneet.
Paikallinen koulutuspäällikkö sanoi arvostavan kovasti sitä, että olimme mukana tuomassa opiskelijoitamme heidän ensimmäisenä harjoittelupäivänään ja täytyy myöntää, että oli mukava nähdä millaisen mankelin läpi opiskelijamme joutuvat menemään ensimmäisinä päivinä. Nyt vain toivon, että opiskelijamme saavat hankittua yhtä suurta arvostusta kuin muutaman viikon aiemmin aloittaneet Tredun lentokoneasentajat, jotta meidän hyvin alkanut yhteistyö jatkuisi myös tulevien harjoittelijoiden puolesta. Kiitokset jäänmurtamisesta Hannulle ja Joukolle, sillä vastaanotto Olympic Airilla oli ystävällistä ja erittäin täsmällistä.
Aamulla jälleen klo 7 alkoi matkustuspäivä ja hotelli antoi mukaani aamupalalaatikon mikä sisälsi lähes monipuolisen aamiaisen. Vilkkaat Porin kadut avautuivat sateen kastelemana eteeni jo iltauutisten mentyä, joten pyykkien pesut jäi seuraaville päiville. Harmi, ettei lentämisessä ole enää samanlaista glamouria kuin ilmalaivojen kulta-aikoina 1930-luvulla, sillä nyt lentojen aikana vain yrittää nukkua sen sijaan, että nauttisi Hindenbergin lentolaivojen kaltaisista ylitsepursuavista tarjoiluista.