VIHJE – Vihreät ja innovatiiviset oppimisympäristöt
- Toteutusaika
- -
- Kohderyhmä
-
Kohderyhmänä alueen yritykset, elinkeinoelämän sidosryhmät ja muut toimijat, jotka hyötyvät vihreän siirtymän osaamistason nostoa edistävien uudenlaisten oppimisympäristöjen käytöstä ja kehittämistyöstä, jolla tuetaan aluekehitystyön vaikuttavuutta.Ammattiin valmistuvat nuoret ja koulutukseen hakeutuvat, jotka ovat ensisijaisesti suunnitelleet työllistyvänsä turvealalle tai siihen keskeisesti liittyvälle alalle ja jotka kuuluvat 18-29 -vuotiaiden ikäryhmään. Ammatillisen koulutuksen opetus- ja asiantuntijatehtävissä toimivat.
- Välittäjäviranomainen
- Satakuntaliitto
- Rahoitusohjelma
- JTF
- Toteuttajaverkostot
- Länsirannikon koulutus Oy WinNova
- Yhteyshenkilö
- Julkunen Mirva
VIHJE – Vihreät ja innovatiiviset oppimisympäristöt – hankkeen tavoitteena on tuottaa uusia oppimisympäristöratkaisuita vastaamaan alueen tarpeita, jotka tukevat ekologista ja sosiaalisesti kestävää tulevaisuutta ja kaksoissiirtymää.
Teknologian kehittyessä useita tehtäviä automatisoidaan ja digitalisaatio kietoutuu kaikkialle työelämään. Monet perinteiset työt muuttuvat ja syntyy uusia ammatteja, monet nykyiset työt vaativat uudelleenkouluttautumista. Muutoksissa uuden oppimisen merkitys korostuu. Tulevaisuuden työmarkkinoilla menestyvät ne, jotka pysyvät ajan tasalla uusimmista taidoista ja teknologioista sekä ovat valmiita päivittämään osaamistaan säännöllisesti. Hankkeen tavoitteena on osaltaan varmistaa, että alueen nuorille on tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia tutustua tulevaisuuden työmenetelmiin ja harjoituttaa niitä käytännössä.
