Siirry sisältöön

Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja, pk

Koulutuksen tavoite
Perustutkinto / TALOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO
Opetustapa
Lähiopiskelu
Sijainti
Suojantie 2, Rauma
Koulutusaika
Tulossa
Koulutustyyppi
Yhteishaku
Hakuaika
Tulossa

Aikataulu ja toteutus

Yhteishaun kautta tulevat opiskelijat aloittavat opintonsa elokuun alussa.

WinNovassa on mahdollisuus suorittaa opintoja kesäoppisopimuksella. Lyhyellä oppisopimuksella ns. kesäoppisopimuksella opiskelija voi edistää opintojaan lyhyissäkin työsuhteissa, vaikkapa kesätyössä. Lue lisää verkkosivuiltamme tästä. 

Kohderyhmä

Valtakunnallinen yhteishaku Opintopolussa on tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.

Tavoite

Talotekniikan perustutkinnon suorittanut osaa lukea sekä talonrakentamiseen että LVI-järjestelmien rakentamiseen liittyviä piirustuksia. Hän ottaa erityisen tarkkaan huomioon työn turvallisuuden sekä työkyvyn edistämisen. Ympäristötietoisuus talotekniikka-alalla edellyttää alan toimijoilta uusia tietoja esimerkiksi eri materiaalien ominaisuuksista, mutta ennen kaikkea eri ratkaisujen energiataloudellisuudesta.

Talotekniikan ammattilaisena voit työskennellä:

Talotekniikka on yhteinen nimi LVI-, sähkö-, tele- ja muille aloille, jotka palvelevat asumista sekä pidentävät kiinteistöjen elinkaarta. LVI-ala käsittää rakennusten lämmitys-, vesi-, jäähdytys- ja ilmastointilaitteet.

Suosituksia alalle:

Sisältö

Talotekniikan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).

Koulutus sisältää mm. käyttövesi- ja viemärijärjestelmien sekä lämmitysjärjestelmien asennusta sekä putkistojen hitsausta sekä vapaasti valittavina LVI-suunnittelua tai LV-järjestelmien huoltoa. Lisäksi on yritystoimintaa ja paikallisesti, yhdessä työelämän kanssa, tarjottavat tutkinnon osat.

Osaamisalat:

Tutustu tarkemmin tutkinnon perusteisiin tästä (ePerusteet)(siirryt toiseen palveluun).

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista.

Hakeutuminen

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku 16.2. – 16.3.2027 osoitteessa Opintopolku(siirryt toiseen palveluun)

Huom. Et voi hakea yhteishaussa, jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon, lukion oppimäärän, korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon tai koulutuksen ulkomailla.

Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, on kielitaitosuosituksena vähintään A2.2. Lisätietoja: Riittävä kielitaito ja kielikokeet(siirryt toiseen palveluun)

Jatkuva haku: 

Yhteishaun jälkeen mahdolliset vapaat paikat tulevat hakuun kaikille WinNovan verkkosivuille.

Yhteyshenkilöt