Turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja, pk
- Hakeutuminen
- Yhteishaku
- Tutkinto
- Turvallisuusalan perustutkinto, PT
- Toteutus
- Päivä
- Sijainti
- Tiedepuisto 3, Pori
- Hakuaika
- Tulossa
- Koulutusaika
- Tulossa
Aikataulu ja toteutus
Yhteishaun kautta tulevat opiskelijat aloittavat opintonsa elokuun alussa.
WinNovassa on mahdollisuus suorittaa opintoja kesäoppisopimuksella. Lyhyellä oppisopimuksella ns. kesäoppisopimuksella opiskelija voi edistää opintojaan lyhyissäkin työsuhteissa, vaikkapa kesätyössä. Lue lisää www.winnova.fi/kesaoppisopimus
Kohderyhmä
Valtakunnallinen yhteishaku Opintopolussa on tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. Winnovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.
Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Tavoite
Turvallisuusalan perustutkinnon suorittanut toimii esimerkiksi erilaisissa vartiointitehtävissä, pelastustoimessa, turvasuojauksen suunnittelu-, asennus- ja ylläpitotehtävissä, tavaroiden kuljetuksessa, vastaanotto- ja vahtimestaripalvelussa tai turvatarkastuksessa. Hän osaa tehdä yritysturvallisuuteen liittyviä perusmuotoisia uhka- tai riskikartoituksia ja ennalta ehkäiseviä turvallisuussuunnitelmaluonnoksia ja toimii yhteistyössä alan keskeisten viranomaisorganisaatioiden ja yhteisöjen kanssa.
Turvallisuusalan ammattilaisena voit työskennellä:
- turvasuojauksen ja kiinteistöhoidon suunnittelu-, asennus- ja ylläpitotehtävissä
- vartioimisliikkeissä eri vartiointitehtävissä
- tehdaspalokunnissa ja puolivakinaisissa pelastusalaan liittyvissä organisaatioissa
- ympäristötöiden tehtävissä, koska yrityksiltä vaaditaan tulevaisuudessa hyvää ympäristöasioiden hallintaa
- palvelutöissä, kuten vastaanottopalvelut, vahtimestaripalvelut ja erilaiset henkilökohtaiset turvallisuuspalvelut
Tutkinto antaan hyvän pohjan hakeutumiselle poliisin, palomiehen, tullin ym. turvallisuusalan jatkokoulutuksiin.
Sisältö
Tutkinnon laajuus on 180 osp ja opiskelu kestää noin 2-3 vuotta, riippuen opiskelijan henkilökohtaisesta opintopolusta.
Turvallisuusalan perustutkinto on käytännön läheinen koulutus, joka tarjoaa monipuolista osaamista turvallisuusalan eri työtehtäviin. Opintojen kuluessa saa valmiudet mm. riskikartoitusten tekemiseen ja turvallisuussuunnitteluun, tutuksi tulevat erilaiset turvallisuustekniset järjestelmät, rakenteellinen turvallisuus, tietoturvallisuus, palo- ja pelastustoiminta, vartiointitoiminta ja erilaiset vaativat asiakaspalvelutehtävät.
Koulutus sisältää työssäoppimista. Koulutuksen aikana suoritetaan sekä vartijan että järjestyksenvalvojan peruskoulutus, jotka antavat mahdollisuuden viikonloppu- ja kesätöihin turvallisuusalalla.
Kustannukset
Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista.
Huomio
YHTEISHAKU
Hakeutuminen
Tulossa perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishakuun 18.2. – 18.3.2025 osoitteessa Opintopolku(siirryt toiseen palveluun)
Turvallisuusalan perustutkinnossa on terveydentilavaatimuksia. Lisätietoja: Terveydentilavaatimukset(siirryt toiseen palveluun)
Huom. Opintopolun yhteishaussa ei voi hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen, jos on perusopetuksen jälkeen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.
Jatkuva haku
Yhteishaun jälkeen mahdolliset vapaat paikat tulevat hakuun kaikille Winnovan verkkopalveluun.
Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, on kielitaitovaatimuksena vähintään B1.2.
Lisätietoja: Kielitaitotasot ja -kokeet(siirryt toiseen palveluun)
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori