Siirry sisältöön

Talotekniikan ammattilaiseksi

Talotekniikan laitteita ja putkia.

WinNovassa talotekniikan opiskelussa yhdistyvät tekemisen meininki, asiakaspalvelu ja alan jatkuva tarve uusille osaajille. Talotekniikan lehtori Jukka Koivula sekä ensimmäisen vuoden opiskelija Toivo Lähteenmäki avaavat, millaista ala on ja kenelle se sopii.

Ensimmäistä vuottaan talotekniikan putkiasennusta opiskeleva Toivo kertoo, että ala valikoitui, koska suvussa ei vielä ollut putkiasentajia – ja sitä kautta löytyi oma kiinnostus uuteen suuntaan. Taustaa löytyy kuitenkin rakentamisesta isän yrityksen kautta, mikä on tuonut varmuutta tekemiseen.

Tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

“Talotekniikka on arvostettu ala, jossa näkee työnsä jäljen. Rakentaminen jatkuu aina, ja tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo talotekniikan lehtori Jukka Koivula. Talotekniikan alalla korostuvat sekä käytännön taidot että kyky toimia asiakaspalvelutilanteissa. Koivulan mukaan alalle hakeutuvalta vaaditaan ennen kaikkea: peruskuntoa, suunnitelmien lukutaitoa, ongelmatilanteiden ratkaisukykyä ja halua oppia käsillä tekemistä.

Talotekniikan opinnoissa voi suuntautua iv-asentajaksi tai putkiasentajaksi. Koivulan mukaan ala sopii kaikille, joita kiinnostaa käytännön työ ja uuden oppiminen.

Talotekniikan ammattilaisena voit työskennellä:

Talotekniikka on yhteinen nimi LVI-, sähkö-​, tele- ja muille aloille, jotka palvelevat asumista sekä pidentävät kiinteistöjen elinkaarta. LVI-​ala käsittää rakennusten lämmitys-​, vesi-, jäähdytys-​ ja ilmastointilaitteet.

Opinnot ovat käytännönläheisiä ja monipuolisia

Talotekniikan opinnot kestävät keskimäärin noin 2,5 vuotta. Niihin sisältyy:

Työssäoppiminen on merkittävä osa opintoja. Sen aikana opiskelija pääsee tutustumaan alan yrityksiin ja tekemiseen käytännössä – ja usein myös luomaan tärkeitä kontakteja tulevaisuutta varten.

Arki koostuu käytännön työn ja teoriaopintojen vuorottelusta

Toivon viikkoon kuuluu:

“Parasta opiskelussa on se, että oppii uutta ja saa tehdä oikeasti. Tekemisen meininki on iso osa tätä alaa”, Toivo kertoo.

WinNovasta on jäänyt myös paljon hyviä muistoja ja kokemuksia arjen opiskelusta ja yhdessä tekemisestä.

Terveiset hakijoille

“Kannattaa hakea – tällä alalla oppii uutta ja pääsee tekemään”, kannustaa Toivo.

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa – alalla on hyvät työllistymismahdollisuudet!

Yhtään koulutusta ei löytynyt.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!