Erikoisammattitutkinto vauhditti urakehitystä
Pitkän uran ruokapalvelualalla tehnyt Anu Suominen halusi kehittää osaamistaan. WinNovassa oppisopimuksella suoritettu majoitus- ja ravitsemisalan esihenkilötyön erikoisammattitutkinto tuki uralla etenemistä, ja nykyisin hän työskentelee ruokapalveluesihenkilönä WinNovan Ulvilan toimipisteessä.

Anu valmistui ruokapalvelualalle vuonna 2001 ja työskenteli vuosien ajan ruokapalvelutyöntekijänä ja kokkina kahdessa eri vanhainkodissa. Esihenkilötyö tuli tutuksi sijaisuuksien kautta, ja kiinnostus alaa kohtaan kasvoi vähitellen.
– Olin tuuraillut kahdessa eri työpaikassa esihenkilöä, ja jo silloin tuntui, että jossakin vaiheessa voisin mennä koulun penkille suorittamaan esihenkilötutkinnon.
Lopullinen päätös koulutukseen hakeutumisesta syntyi, kun esihenkilön sijaisuudet muuttuivat säännöllisiksi ja tehtävässä edellytettiin esihenkilökoulutusta.
Anu suoritti WinNovassa ruokapalveluesihenkilön tutkinnon vuosina 2023–2024 oppisopimuksella. Opintojen aikana hänen työpaikallaan avautui mahdollisuus esihenkilötehtävään.
– Kun aloitin koulutuksen, silloisessa työpaikassa aukesi mahdollisuus esihenkilön paikkaan, joten otin paikan vastaan ja vaihdoin koulutuksen oppisopimukseen.
Työ ja opiskelu tukivat toisiaan
Opiskelu onnistui työn rinnalla joustavasti.
– Opetusta oli yhtenä iltana viikossa lähi-, verkko- tai etäopetuksena ja sen lisäksi itsenäistä opiskelua.
Koulutuksessa merkitykselliseksi nousivat myös opiskelijaryhmän yhteishenki ja mahdollisuus tutustua muiden työpaikkojen toimintatapoihin.
– Koulutuksessa pääsi tutustumaan muiden työpaikkoihin ja ryhmän yhteishenki oli hyvä.
Erityisen hyödylliseksi Anu koki sen, että opittuja asioita pystyi soveltamaan heti omassa työssä.
– Koulutus sisälsi laajasti tietoa eri aiheista, joita esihenkilötyöhön kuuluu. Siitä sai paljon tietoa ja varmuutta työskennellä esihenkilönä. Parasta oli, että opittuja asioita pystyi viemään saman tien käytäntöön työelämässä.
Vapaa-ajallaan Anu harrastaa ulkoilua, lentopalloa ja jokamiesluokan autourheilua.
Vertaistuki ja käytännönläheisyys koulutuksen vahvuuksina
WinNovan lehtori Päivi Tikkanen kertoo, että majoitus- ja ravitsemisalan esihenkilötyön erikoisammattitutkinto on suunniteltu erityisesti työelämässä oleville ammattilaisille.
– Tutkinnon voi suorittaa joustavasti työn ohessa oppisopimuksella. Halutessaan voi suorittaa myös yksittäisen tutkinnon osan, jos koko tutkinnon suorittaminen ei ole ajankohtaista.
Tikkasen mukaan yksi koulutuksen suurimmista vahvuuksista on opiskelijoiden välinen vertaistuki.
– Opiskelijat saavat toisiltaan hyvää vertaistukea ja pitävät usein yhteyttä vielä koulutuksen päätyttyäkin. Koulutuksessa käydään myös paljon ajankohtaisia keskusteluja erilaisten työpaikkojen näkökulmista. Kokemusten jakaminen antaa uusia ajatuksia omaan työhön ja tukee ammatillista kehittymistä.
Suositus esihenkilötyöstä kiinnostuneille
Anu suosittelee koulutusta kaikille, jotka haluavat kehittää esihenkilöosaamistaan tai suunnittelevat siirtymistä esihenkilötehtäviin.
– Suosittelen koulutusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tekemään esihenkilötyötä tai työskentelevät jo esihenkilönä, mutta joilta alan koulutus vielä puuttuu.
Hakuaika tammikuussa 2027 alkavaan koulutukseen on nyt avoinna
Kiinnostavatko esihenkilötehtävät majoitus- ja ravitsemisalalla? WinNovan Majoitus- ja ravitsemisalan esihenkilötyön erikoisammattitutkinto tarjoaa mahdollisuuden kehittää johtamis-, ohjaus- ja kehittämisosaamista työn ohessa.
Koulutus soveltuu nykyisille ja tuleville esihenkilöille, ja tutkinnon voi suorittaa joustavasti oppisopimuksella. Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista.
Erikoisammattitutkinto