Määrätietoinen opiskelu johti lähihoitajan ammattiin
Petroskoista kotoisin oleva Oksana Chechil opiskelee WinNovassa toista vuotta sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Korkea motivaatio ja halu oppia ovat vieneet opinnoissa pitkälle.

Oksana Chechil muutti kolme vuotta sitten perheensä kanssa Suomeen Venäjän Petroskoista. Muutto Poriin ei ollut sattumaa, sillä hänen sukulaisiaan asuu Porissa.
– Pori on hieno ja kaunis kaupunki. Lempipaikkani on Kirjurinluoto. Käymme siellä lapsemme kanssa, kertoo Oksana.
Oksanan muuttaessa Suomeen hän alkoi opiskella suomen kieltä. Kielitaito kehittyi nopeasti, kun hän käänsi tekstejä ensin venäjäksi ja sen jälkeen suomeksi. Oppimisen aikana erityisen tärkeää oli saamani tuki.
– On tärkeää, että ulkomaalaisena opiskelijana saa paljon tukea. Sitä olen saanut WinNovassa, kertoo Oksana.
Opettajien kannustus ja opastus tukivat häntä opinnoissa. Myös opiskelukavereista muodostui tärkeä osa opiskeluaikaa.
– Opiskelin ahkerasti ja sain opettajilta paljon tukea. Se auttoi minua todella paljon, Oksana kertoo.
Oksana päätyi valitsemaan lähihoitajan ammatin, koska hän halusi työn, jossa voi auttaa muita ja tehdä merkityksellistä työtä. Ennen nykyisiä lähihoitajan opintoja hän suoritti WinNovassa hoiva-avustajan koulutuksen. Koulutukseen sisältyneen työelämässä oppimisen myötä hänelle avautui mahdollisuus lähihoitajan oppisopimuskoulutukseen.
– Olin ahkera ja tein parhaani. Kysyin Ruskakodista, olisiko heillä mahdollisesti lähihoitajan oppisopimuspaikkaa. Sain sieltä paikan, kertoo Oksana.
Ruskakodissa oppisopimuksella opiskelu on sujunut hyvin.
– Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus opiskella ja kehittää osaamistani. Oppisopimus on ollut minulle todella hyvä tapa opiskella ammattiin, Oksana kertoo.
Oksana valmistuu lähihoitajaksi ensi vuoden alussa. Hän suosittelee WinNovaa ja oppisopimuskoulutusta lämpimästi myös muille opiskelijoille.
Sosiaali- ja terveysalan oppisopimusvastaavan terveiset
Oppisopimuskoulutus on käytännönläheinen tapa hankkia ammatillinen tutkinto tai kehittää omaa osaamista työn ohessa.
- Työssä oppiminen: Suurin osa oppimisesta tapahtuu työpaikalla käytännön työtehtävissä.
- Oppisopimuksen kesto: Oppisopimuksella voi suorittaa koko tutkinnon, tutkinnonosan tai -osia tai myös tutkinnon osaa pienemmän kokonaisuuden.
- Opiskelu: Työtä täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä opinnoilla, jotka suunnitellaan henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti.
- Työaika: Työaika on vähintään 25h/vko
- Palkka: Oppisopimusopiskelija saa palkkaa työehtosopimuksen tai työsopimuksen mukaisesti.
- Sopimus: Oppisopimus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen työsuhteeseen, ja koulutuksen järjestäjä osallistuu koulutuksen suunnitteluun.
- Kenelle? Oppisopimus sopii sekä alalle tuleville että työelämässä jo oleville, jotka haluavat hankkia tutkinnon tai lisäosaamista.
Lisätietoja
Tuire Rosenqvist
Lehtori, Sosiaali- ja terveysala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8393
Tiedepuisto 3, Pori
Alkavia koulutuksia aikuisille
Tutkinnon osa
Perustutkinto
Perustutkinto
Tutkinnon osa
Perustutkinto
Perustutkinto