Opiskelijaa koskevat säännöt ja toimintaohjeet
Järjestyssäännöt
Järjestyssääntöjen tavoitteena on oppilaitosyhteisön kaikkien jäsenten päivittäisen työskentelyn ja toiminnan turvaaminen siten, että tutkintojen perusteiden mukaiset tavoitteet saavutetaan, ja että jokaiselle työyhteisön jäsenelle taataan työrauha. Järjestyssäännöillä edistetään sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä opiskeluympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssäännöt ovat voimassa opiskelijan HOKSin mukaisesti oppilaitoksessa, työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa tai hänen osallistuessa oppilaitoksen toimintaan koulun ulkopuolisella ajalla.
Opiskelijoiden perusoikeuksiin voidaan puuttua lain nojalla ja järjestyssäännöissä voidaan antaa lainsäädäntöä tarkentavia koulun turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä.
Turvallisemman tilan periaatteet
WinNovassa haluamme varmistaa, että jokainen voi opiskella sekä työskennellä turvallisessa ja kunnioittavassa ympäristössä. Tämän varmistamiseksi laadimme turvallisemman tilan periaatteet.
WinNovan turvallisemman tilan periaatteet
- Jokainen saa olla oma itsensä.
- Apua on aina saatavilla.
- Ystävällisyys ja reilu meininki kuuluu kaikille.
- Ei kiusaamista, ei syrjintää – kaikki puuttuvat siihen.
- Jokaisella on oikeus fyysiseen ja henkiseen turvallisuuteen.
- Me autamme toisiamme.
- Turvallisuus on meidän kaikkien vastuulla.
Opiskelijat ja henkilökunta huolehtivat turvallisuudesta yhdessä – jokainen puuttuu epäkohtiin ja ilmoittaa niistä tarvittaessa. Työturvallisuus huomioidaan erityisesti käytännön harjoituksissa, ja kaveria muistutetaan turvallisuusohjeista. Yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri luovat turvallisen ympäristön, jossa kaikki voivat keskittyä oppimiseen.
Turvallisuuden tunne ei kuitenkaan synny itsestään – se rakentuu yhteistyöllä, kunnioituksella ja yhteisistä pelisäännöistä huolehtimisella. Nämä periaatteet ohjaavat meitä joka päivä pitämään huolta itsestämme ja toisistamme.
WinNovan turvallisemman tilan periaatteet on luotu Sosiaalisesti kestävän ammatillisen koulutuksen hankkeen rahoituksella.

Poissaolot, ilmoittaminen ja niihin puuttuminen
Henkilökohtainen lukujärjestys määräytyy HOKSin mukaan. Sinun tulee osallistua HOKSin mukaiseen opetukseen sekä näyttöihin ja muuhun osaamisen osoittamiseen, jollei poissaolollesi ole perusteltua syytä. Mikäli olet poissa opetuksesta, siitä tulee viipymättä ilmoittaa vastuuopettajalle. Alaikäisen opiskelijan osalta huoltaja on vastuussa poissaolojen ilmoittamisesta. Mikäli opiskelija tai hänen huoltajansa ei ilmoita poissaolosta opiskelupäivän aikana, poissaolo katsotaan luvattomaksi. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana poissaoloilmoitus on tehtävä sekä työpaikkaohjaajalle että ohjaavalle opettajalle.
Poissaoloilmoitukset tehdään Studentan opiskelija- tai huoltajaliittymän kautta. Poissaolot dokumentoituvat tätä kautta opintohallintojärjestelmään ja ovat näkyvissä koosteena samalla sivustolla.
Jos olet poissa opetuksesta, sinun tulee ottaa selvää käsitellyistä asioista palattuasi kouluun. Mikäli et ole poissaolojen vuoksi saavuttanut tutkinnon perusteiden mukaisia osaamistavoitteita, sinun tulee täydentää ja osoittaa osaamistasi opettajiesi kanssa sovitulla tavalla.
Etukäteen tiedossa olevat poissaolot
- Lupa poissaoloon haetaan etukäteen poissaolohakemuksella.
- Vastuuopettaja voi myöntää luvan 1-5 pv poissaoloihin ja koulutuspäällikkö 6-20 pv.
Sairauspoissaolot
- Omalla/alaikäisen huoltajan ilmoituksella 1-5 pv. Yli 5 päivän sairauspoissaolosta tai toistuvista lyhyemmistä poissaoloista edellytetään lääkärin tai sh/th todistusta.
- Mikäli sairausloma kestää yli 20 päivää, suositellaan opintojen väliaikaista keskeyttämistä.
Hyväksyttäviä, ns. luvallisia poissaoloja ovat muun muassa seuraavat:
- Asiointi opiskelijapalvelujen työntekijän luona.
- Osallistuminen tutortoimintaan, opiskelijayhdistystoimintaan, oppilaitoksen edustustehtäviin.
- Kansalaisvelvollisuuden täyttäminen (esim. kutsunnat, oikeuskäsittely).
- Opiskelijan huollettavana olevan alle 12-vuotiaan äkillisesti sairastuneen lapsen hoidon järjestäminen.
- Osallistuminen toisen oppilaitoksen pääsykokeeseen – pitää hakea poissaololupa.
Kurinpitokeinojen käyttö poissaolojen yhteydessä on mahdollista vain silloin, kun muut ohjaus- ja tukitoimet on käytetty ja opiskelija ei näistä huolimatta sitoudu oppilaitoksen sääntöihin. Opiskelijan poissaoloihin puuttumisessa käytettävät ensisijaiset toimenpiteet ovat: tehostettu opinto-ohjaus (opiskelumotivaation kartoittaminen ja opiskelutilanteen selkiyttäminen) tai ohjaus muihin palveluihin. Oppivelvollisen osalta huoltaja on vastuussa huollettavansa oppivelvollisuuden täyttämisestä ja huoltaja on aina mukana poissaoloihin liittyvissä selvittelyissä.
Työturvallisuus ja pukeutuminen
Työturvallisuuteen kasvattaminen on tärkeä osa ammatillista peruskoulutusta. Työturvallisuus korostuu päivittäin oppilaitoksessa ja työssäoppimisjaksoilla. Turvallinen opiskeluympäristö sisältää fyysisen ulottuvuuden lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen puolen. voimme jokainen vaikuttaa asenteellamme turvallisen opiskeluympäristön edistämiseen.
Henkilösuojaimet
Ammatillisessa koulutuksessa työturvallisuusmääräysten mukaiset henkilösuojaimet ovat tärkeä osa opiskelua, erityisesti käytännön työtehtävissä. Koulutuksen järjestäjä hankkii opiskelijoille henkilösuojaimet ja varmistaa, että opiskelijoilla on käytössään opiskelun järjestämisen edellyttämät henkilösuojaimet (esim. turvakengät, suojakäsineet, suojalasit, hengityssuojaimet) oppilaitoksen tiloissa ja harjoitustyömailla. Työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa työnantajan on varmistettava, että työssä käytettävät suojaimet täyttävät vaatimukset ja ovat tarkoituksenmukaisia kyseiseen työhön.
Oppilaitos hankkii opiskelijalle alakohtaisesti sovitut työturvakengät, jotka opiskelija saa pitää itsellään opintojen päätyttyä, pois lukien metsurin turvasaappaat. Mikäli opiskelija haluaa hankkia itselleen työturvakengät, hän kustantaa ne itse.
Suojavaatteet
Suojavaatteita ovat esim. huomioliivit, palosuojattu haalari, viiltosuojatut käsineet. Oppilaitoksen tehtävänä on hankkia opiskelijoille suojavaatteet.
Työvaatteet
Oppivelvolliset: Työvaatteita ovat esim. haalarit, kokin, tarjoilijan tai lähihoitajan työasu sekä työkengät. Oppilaitoksen tehtävänä on hankkia opiskelijoille työvaatteet. Opiskelija luovuttaa suoja- ja työvaatteet oppilaitokselle opintojen päätyttyä. Työkengät opiskelija saa itselleen. Mikäli koulutuksen järjestäjän hankkimat opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut työvälineet jäävät opiskelijalle koulutuksen jälkeen, koulutuksen järjestäjä perii niistä maksun, 30% hankintakustannuksista.
Muut opiskelijat, ei-oppivelvolliset: Työvaatteita ovat esim. haalarit, kokin, tarjoilijan tai lähihoitajan työasu sekä työkengät. Alat ohjeistavat opiskelijoita, mistä ja miten sekä millaiset varusteet opiskelijoiden tulee itse hankkia ja maksaa.
Koulutusalojen terveydentilavaatimukset (SORA-lainsäädäntö)
SORA-lainsäädäntö (opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja) koskee erityisesti
- opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä
- opiskeluoikeuden peruuttamista tilanteissa, joissa se on turvallisuuden vuoksi perusteltua
- opiskeluoikeuden pidättämistä
- opiskeluoikeuden palauttamista
- huumausainetestausta (koskee kaikkia aloja)
Tutkinnot, joihin voidaan soveltaa SORA-lainsäädäntöä opiskeluoikeuden peruttamisen osalta ovat seuraavilla aloilla. Tutustu tarkemmin terveydentilavaatimuksiin(siirryt toiseen palveluun).
Terveydentilavaatimukset ovat määriteltyjä mm. seuraavissa WinNovan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa:
- sosiaali- ja terveysala
- kasvatus- ja ohjausala
- liikunta-ala
- kuljetuspalvelut-ala
- merenkulkuala
- metsäala, metsäkoneenkuljettaja
- turvallisuusala
- lentokoneala
Huumausainetestit: Koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena opintoihin kuuluvissa käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista. Edellytyksenä on lisäksi, että testaaminen on välttämätöntä opiskelijan toimintakyvyn selvittämiseksi ja opiskelija toimii sellaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä ja jossa huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena toimiminen vakavasti vaarantaa opiskelijan itsensä tai toisen henkeä tai terveyttä, liikenteen turvallisuutta, salassapitosäännöksin suojattujen tietojen suojaa tai eheyttä tai merkittävästi lisää huumausaineiden laitonta kauppaa ja leviämisen riskiä. Joillakin aloilla (esim. merenkulkuala) työssäoppimispaikat edellyttävät opiskelijoilta huumausainetodistusta. Huumausainetestit koskevat kaikkia tutkintokoulutuksia.
Rikostaustaote: opiskelijan tulee koulutuksen järjestäjän pyynnöstä antaa opiskeluoikeuden arviointia varten nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) tarkoitettu ote rikosrekisteristä, jos opiskelijan opintoihin tai työssäoppimisjaksoon sisältyy olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä. WinNovassa rikostaustaote pyydetään kaikilta sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilta ennen ensimmäistä työssäoppimisjaksoa, mikäli työssäoppimisjakso sisältää alaikäisten parissa työskentelyä. Myöhemmin opiskelijalta voidaan pyytää tarvittaessa uudelleen ote rikosrekisteristä, ja se on toimitettava oppilaitokseen sovittuun päivämäärään mennessä. Mikäli opiskelija ei toimita sitä, häneltä voidaan evätä opiskeluoikeus siihen asti, kunnes hän toimittaa pyydetyn asiakirjan nähtäväksi. Turvallisuusalan perustutkinnon opiskelijoilta voidaan pyytää poliisiviranomaisilta suppea turvallisuusselvitys opintojen aikana.
Kurinpito
Kurinpito edistää työrauhaa ja takaa turvallisen oppimisympäristön jokaiselle opiskelijalle. Kurinpidollisia toimia ovat puhuttelu, poistaminen opetustiloista enintään kolmeksi päiväksi, kirjallinen varoitus sekä määräaikainen erottaminen oppilaitoksesta tai asuntolasta
Ennen kurinpidollisia toimia järjestyssääntörikkomukseen tulee puuttua puhuttelemalla opiskelijaa sekä ohjauksellisin ja opiskelijahuollollisin keinoin. Mikäli järjestyssääntöjen vastainen käyttäytyminen jatkuu, ryhdytään kurinpidollisiin toimiin.
Kurinpitokeinojen menettelyohje sisältää yhteisesti sovitut menettelytavat kurinpitokeinojen käyttämiseen. Kurinpitokeinoja käytettäessä on noudatettava hallinnon yleisiä oikeusturvaperiaatteita ja niiden käytön tulee perustua asiallisiin, yleisesti hyväksyttäviin ja objektiivisiin syihin. Kurinpitokeinojen käytön on perustuttava tasapuoliseen kohteluun ja johdonmukaisuuteen. Tämä ohje sisältää oppilaitoksen opiskelijoiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä menettelytavoista erityisesti työrauhan säilyttämiseksi, kurinpitoasioissa ja opiskeluoikeuden menettämistä koskevassa asiassa.
Tavoitteena on
- edistää oppilaitoksen turvallisuutta
- yhtenäistää oppilaitoksen toimintatapoja
- edistää opiskelijan oikeusturvaa
- edistää opettajan oikeusturvaa
Opiskelijan oikeusturvatoimielin
Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa ja kurinpitoasiassa
Opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta, asuntolasta erottamisesta sekä opiskeluoikeuden pidättämisestä päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin, jossa tulee olla ainakin koulutuksen järjestäjän, opiskelijahuollon, opettajien, työelämän ja opiskelijoiden edustus. Koulutuksen järjestäjä tai kunta nimeää toimielimen puheenjohtajan ja muut jäsenet enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimielimen puheenjohtajaksi tulee nimetä muu kuin opiskelijoita edustava jäsen. Opiskelijoita edustavan jäsenen tulee olla 15 vuotta täyttänyt. Opiskelijoita edustavalla jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Toimielimen äänivaltaiset jäsenet toimivat virkavastuulla. Koulutuksen järjestäjä tai kunta päättää tarkemmin toimielimen toimintatavoista ja päätöksenteosta. Toimielin voi olla myös kahden tai useamman koulutuksen järjestäjän yhteinen. Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä on hankittava asiaa koskeva tarpeellinen asiantuntija- ja muu selvitys sekä varattava opiskelijalle ja hänen huoltajalleen tilaisuus tulla kuulluksi.
Ennen opiskelijan erottamista oppilaitoksesta, opiskelijan asuntolasta erottamista ja kirjallisen varoituksen antamista opiskelijalle on yksilöitävä kurinpitotoimen syynä oleva teko tai laiminlyönti, hankittava tarpeellinen selvitys sekä varattava opiskelijalle tilaisuus tulla kuulluksi. Ennen opiskelijan erottamista oppilaitoksesta tai opiskelija-asuntolasta on kuultava myös opiskelijan huoltajaa. L531/2017 §85 olevista toimenpiteistä on ilmoitettava opiskelijan huoltajalle. Kurinpitotoimea harkittaessa on otettava huomioon teon laatu sekä opiskelijan ikä ja kehitystaso.
Kurinpitotoimesta, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja opiskeluoikeuden pidättämisestä tulee antaa kirjallinen päätös, ja 85 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Samalla kun opiskeluoikeuden peruuttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta, asuntolasta erottamisesta tai opiskeluoikeuden pidättämisestä päätetään, on päätettävä päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta.
WinNovan opiskelijan oikeusturvatoimielimen edustus 2025
- Fia Heino, apulaisrehtori, koulutuksen järjestäjän edustus
- Juha Saarikivi, ohjauspalvelupäällikkö, opiskeluhuollon edustus
- Timo Tomula, Aurubis Finland Oy, Työelämän edustaja
- Vesa Ketola, lehtori, opettajien edustaja
- opiskelija, opiskelijoiden edustaja
opiskelijanoikeusturva(at)winnova.fi