Siirry sisältöön

Ajankohtaista huoltajille 3/2026

Neljä opiskelijaa WinNovan huppareissa seisovat rappusilla.

Elokuiset terveiset WinNovasta 

Rehtorin tervehdys   

 Uusi lukuvuosi on alkanut WinNovassa mukavissa merkeissä: uusia opiskelijoita on aloittanut meillä lähes 1000 kevään vetovoimaisen yhteishaun myötä. Lisäksi olemme edelleen saaneet opiskelijoita myös jatkuvan haun kautta niin, että suunnittelut perustutkinto-opiskelupaikat alkavat olla täynnä.  Jatkavat opiskelijat ovat myös jo aloittaneet opintonsa. 

Nuorenne on teidän huoltajien tukemana tehnyt erinomaisen valinnan tullessaan ammatilliseen koulutukseen! Ammatillisessa koulutuksessa nuoren on mahdollista päästä työelämään kiinni jo opintojen aikana koulutussopimus- tai oppisopimuspaikan ansiosta. Lisäksi suoritettu tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden, jolloin opintojen jatkaminen on mahdollista tutkinnon suorittamisen jälkeen esim. ammattikorkeakoulussa.   

  Toivotan onnea ja menestystä opintoihin ja hyvää alkavaa lukuvuotta ammatillisten opintojen parissa!   –  Taina Kivioja , Rehtori   

Koulun ja kotiväen yhteistyöstä  

 Haluamme tehdä opiskelijoidemme huoltajien kanssa hyvää yhteistyötä. Opiskelijan vastuuopettaja on tärkein ja lähin linkki kotiväkeen, mutta voitte olla tarvittaessa yhteydessä muihinkin työntekijöihimme. Lähetämme WinNovasta viisi huoltajatiedotetta vuodessa ja tämä tiedote on ensimmäinen tänä syksynä. Lisäksi saatte tarkempia infokirjeitä opiskelijoiden aloilta vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kutsumme aloittavien opiskelijoiden huoltajat kotiväeniltaan, joka pidetään viimeistään lokakuun alkupuolella. Toivomme huoltajia paikalle runsaslukuisesti, jotta voimme tutustua teihin, esitellä tilojamme ja keskustella opiskeluun liittyvistä asioista. Pidämme kotiväen illan myös ennen opiskelijoiden ensimmäistä työelämäjaksoa. Lokakuun tiedotteen mukana lähetämme teille linkin huoltajapalautteeseen, jossa kysymme teiltä palautetta opiskeluun ja yhteistyöhön liittyen.   

Huoltajatunnukset  

Huoltajaliittymän kautta huoltaja voi seurata opiskelijan opintojen etenemistä, ilmoittaa poissaoloista sekä lähettää viestejä opiskelijan vastuuopettajalle. Opiskelijan tullessa täysi-​ikäiseksi voi hän määritellä, onko huoltajalla edelleen pääsy tarkastelemaan tietoja huoltajaliittymän kautta. 

Huoltajaliittymän käyttö edellyttää, että huoltajan sähköpostiosoite on tallennettu oikein opintohallintojärjestelmä Studentaan. Kun otat huoltajaliittymän käyttöön ensimmäistä kertaa, noudata Huoltajaliittymän käyttöohjetta. Aktivoi tunnuksesi ja siirry kirjautumiseen “Unohditko salasanasi?” -linkin kautta. Tunnukset lähetetään sähköpostiosoitteesta noreply@studenta.fi

Mikäli et ole saanut huoltajatunnuksia sähköpostiisi alaikäisen opiskelijan opintojen alettua, ota yhteyttä opintotoimistoon(avautuu uuteen ikkunaan). Jos salasana on unohtunut, voit pyytää uuden salasanan kirjautumissivulla olevan “Unohditko salasanasi?” -linkin kautta. 

Huoltajaliittymän ohje(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 

Huoltajaliittymän pikaohje(avautuu uuteen ikkunaan) 

HOKS eli opiskelijan oma opintopolku   

Opiskelijan opinnot alkavat siitä, kun vastuuopettaja laatii yhdessä opiskelijan kanssa hänelle oman opintopolun/suunnitelman, jota kutsutaan Henkilökohtaisen Osaamisen Kehittämissuunnitelman eli lyhennettynä HOKS. Suunnitelman tarkoituksena on kartoittaa opiskelijan aiempi osaaminen, oppimiseen mahdollisesti tarvittava tuki sekä tehdä opiskelijan tavoitteiden mukainen urasuunnitelma ja suunnitella, kuinka puuttuva osaaminen hankitaan eli kuinka opiskellaan uudet asiat. Urasuunnitelma sisältää esim. opiskelijan toiveita työllistymis- ja jatko-opinnoista ja hänen henkilökohtaisista osaamistavoitteistaan.   

HOKSia voidaan muuttaa aina tarpeen mukaan, jos opiskelijan suunnitelmat muuttuvat tai elämäntilanne niin vaatii. Isommissa muutostilanteissa alan opinto-ohjaaja on vastuuopettajan ja opiskelijan tukena ja apuna sekä antaa tarvittaessa opiskelijalle opinto-ohjausta.  

Laajennettu oppivelvollisuus ja maksuttomuus  

 Oppivelvollisilla kaikki opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit sekä työvälineet ja -asut ovat maksuttomia.  WinNovassa opiskellaan monia eri tutkintoja ja eri tutkintojen opetuksessa tarvittavat työvälineet ja oppimateriaalit vaihtelevat. Kannettava tietokone ei lähtökohtaisesti kuulu opiskelijan maksuttomiin työvälineisiin, koska valtaosa opinnoista ei edellytä tietokoneen käyttöä kouluajan ulkopuolella.   

Opiskelijan opas 2026-2027(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

TIETOA OPISKELUSTA JA OPISKELIJAPALVELUISTA  

WinNovassa on paljon erilaisia palveluja ja mahdollisuuksia opiskeluun liittyen, joihin kannattaa tutustua verkkosivuillamme .

Jokaisella opiskelijalla on vastuuopettaja, joka tekee opiskelijan ja huoltajien kanssa yhteistyötä. Lisäksi opinto-ohjaaja, erityisopettaja, kuraattori, terveydenhoitaja ja psykologi ovat auttamassa omalta osaltaan opiskelijoitamme. Tutustu tarkemmin opiskelijapalveluihin verkkosivuillamme(avautuu uuteen ikkunaan).

Opiskelijan säännöt- ja toimintaohjeet(avautuu uuteen ikkunaan)

Alavalinta ja jatkuva haku 

Joskus opiskeltava ala voi tuntua opintojen alkumetreillä väärältä. Hätiköityjä päätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä, vaan rauhassa tutustua opiskelun arkeen.  

Perusopetuksen jälkeisen yhteishaun varasijapaikat ovat voimassa 14.8.2026 saakka. Mahdolliset alanvaihdot tapahtuvat kaikille avoimessa jatkuvassa haussa. Jatkuvan haun avoimet koulutukset löytyvät verkkosivuiltamme www.winnova.fi(avautuu uuteen ikkunaan).  

Alan vaihtaminen edellyttää aina ohjauskeskustelua, yhteistyötä huoltajien kanssa, tutustumista haettavaan alaan ja opettajien haastattelun. Edessä saattaa olla myös pääsy- tai soveltuvuuskoe (esim. lentokoneasennus ja sosiaali- ja terveysala). On tärkeää, että muutokset opiskelussa tehdään hyvin pohjatiedoin ja harkitusti. 

Tutkintoon valmistava koulutus TUVA 

Mikäli soveltuvaa alaa ei löydy jatkuvasta hausta, on TUVA hyvä vaihtoehto miettiä omaa alavalintaa. Tutkintoon valmistavan koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja suoritusaika enintään yksi vuosi. Opiskelija voi osallistua TUVA- koulutukseen myös lyhyemmän ajanjakson omien tavoitteidensa ja osaamistarpeidensa mukaisesti. Opiskelija voi hakeutua ja siirtyä joustavasti lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, mikäli alalla on tilaa. TUVAssa pääsee tutustumaan mille tahansa alalle ja työelämäjaksolla kurkistetaan eri aloilla työskentelyä. TUVAssa voi myös opiskella yhteisiä ja ammatillisia tutkinnon osia.  

WinNovasta ammattikorkeaan: väyläopinnot tarjoavat sujuvan sisäänpääsyn WinNovan tutkinto-opiskelijoille

WinNovan tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa ammattikorkeakouluopintoja jo WinNovan opintojen aikana. Oppilaitoksessamme on tarjolla monia eri väyliä. ammattikorkeakouluopintoihin.

Lisätietoa kaikista näistä löydätte oppilaitoksemme verkkosivuilta(avautuu uuteen ikkunaan). 

Aikataulu: 

  1. Ilmoittautuminen valintakurssille 1. -12.9.2025 (alla linkki SAMKin sivuille ja ilmoittautumislomakkeeseen). Lomake aukeaa haun käynnistyessä 1.9.2025. https://www.samk.fi/hae-opiskelemaan/avoin-amk/vaylaopinnot-ja-kurkistuskurssit/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 
  1.  Kirjautuminen valintakurssille 15.9.2025 klo 9  – 26.9.2025  klo 15.00 
  1. Valintakurssin suorittaminen itsenäisesti verkossa 15.9.2025 klo 9 –  10.10.2025 klo 15.00 
  1. Opiskelupaikan vastaanotto Moodlessa 27.10.2025 -7.11.2025  (valintakurssin hyväksytysti suorittaneille) ilmoittautumalla SAMKin Nopsa-väyläopiskelijaksi. 

Nopsa-väyläopinnot alkavat SAMKissa tammikuussa 2026 

Lisätietoa Nopsa-väyläopinnoista SAMKin nettisivuilta.

Satakunnan Ammattikorkeakoulun pitämä Nopsa-väyläopintojen infotilaisuus huoltajille 

SAMK Nopsa-väyläopintojen info huoltajille 

WinNovan tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella ammattikorkeakouluopintoja jo ammatillisen tutkinnon aikana. Kun opiskelija suorittaa ammatillisen tutkinnon ja Nopsa-​väyläopinnot, saa hän ”pääsylipun” SAMKiin tutkinto-​opiskelijaksi ilman pääsykoetta tai todistusvalintaa. 

Satakunnan Ammattikorkeakoulu järjestää Nopsa-väyläopinnoista infotilaisuuden, joka on suunnattu ammatillisen 2. asteen opiskelijoiden huoltajille. Infotilaisuuden alussa on SAMKin Nopsa-​väyläopintojen esittely, josta tehdään tallenne. Sen jälkeen on aikaa myös kysymyksille. Kysymysosuutta ei tallenneta. 

Aika: ke 19.8. klo 17–18 

 Paikka: Teams 

Liittymislinkki: https://teams.microsoft.com/meet/385118708590830?p=G31hGq7TL7p1m80pdp(siirryt toiseen palveluun)

KELAn syyskuun tarkastukset opintotuen saajille 

Opiskelijan opintojen tulee edistyä riittävästi, jotta hän saa opintotukea. Opinnot KELA tarkastaa vuosittain syyskuussa. Mikäli opiskelijan opinnot eivät ole edistyneet opiskeluaikaan nähden riittävästi, KELA lähettää selvityspyynnön. Siihen tulee vastata määräaikaan mennessä Omakelassa ja selvittää opintojen etenemättömyyden syy. Tästä syystä kaikki mahdolliset rästit pitää suorittaa mahdollisimman nopeasti ja seurata omatoimisesti, että opintosuoritusmerkinnät näkyvät asianmukaisesti opintopolussa ja Studentassa.  

Lisätietoja saat KELAn sivuilta https://www.kela.fi/opintojen-edistyminen-toisella-asteella.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 

Koulumatkatuki   

Koulumatkatukea täytyy hakea jokaiselle lukuvuodelle erikseen. Tuki kannattaa hakea ennen koulun alkua, jotta koulumatkatuetun lipun voi saada hyvissä ajoin käyttöönsä. Tuen voi hakea helposti OmaKelassa. Opiskelija voi saada koulumatkatukea, jos   

Jos koulumatkaan tulee lukuvuoden aikana muutoksia, niistä täytyy ilmoittaa OmaKelassa.  

Koulumatkatukea voi hakea kätevästi OmaKelassa. Jotta opiskelija voi hakea tuen itsenäisesti OmaKelassa, hän tarvitsee omat verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.   

Jos opiskelija kulkee koulumatkansa julkisella liikenteellä, hän voi saada osto-oikeuden koulumatkatuettuun lippuun heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Tällöin opiskelija voi heti ostaa koulumatkatuetun lipun esimerkiksi lipunmyyjän verkkokaupasta.  

Jos käytettävissä ei ole julkista liikennettä tai koulukuljetusta, koulumatkatuen voi saada myös oman auton käyttöön. Tällöin tuen saa vasta, kun Kela on käsitellyt hakemuksen. Tiedon osto-oikeudesta, hakemuksen tilasta ja koulumatkatuen määrästä näkee OmaKelasta. Kun Kela on käsitellyt hakemuksen, opiskelija saa myös erillisen päätöksen OmaKelaan.   

Lisätietoja Kelan sivuilta:   

Näin haet koulumatkatukea(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)  

Ilmoita muutoksista koulumatkaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)  

Yhteisöllisyys ei ole vain “kiva lisä” – se on oppimisen edellytys  

WinNova on ottanut merkittävän harppauksen opiskelijoiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä ja avasi hakuun keväällä 2026 kaksi uutta opiskelijatoiminnan ohjaajan tehtävää. Uudistus ei ole pelkkä organisaatiomuutos – se on investointi opiskelijoiden jaksamiseen, turvallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja ennen kaikkea oppimiseen.  

Uudet opiskelijatoiminnan ohjaajat ovat merkittävä lisä siihen verkostoon, joka rakentaa WinNovassa opiskelijoiden osallisuutta joka päivä. Henkilökohtainen tuki ja yksilölliset kohtaamiset ovat keskeisiä kuulumisen tunteen vahvistamisessa.   

WinNova osoittaa, että opiskelijoiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta huolehtiminen ei ole irrallinen “projekti” vaan strateginen valinta läpi organisaation, joka vaikuttaa oppimistuloksiin, yhteisön ilmapiiriin ja opiskelijoiden tulevaisuuteen. Opiskelijatoiminta osana yhteisöllistä opiskeluhuoltoa tukee opiskelijoita monitasoisesti.  

Lue koko juttu verkkosivuiltamme(avautuu uuteen ikkunaan).

Turvallisesti liikenteessä

Koulujen alettua liikenne oppilaitosten ympärillä on jälleen vilkastunut ja olemme saaneet palautetta erityisesti mopojen ja mönkijöiden ylinopeuksista sekä häiritsevästä ajotavasta. Ilmiö koskee kaikkia toimipisteitä.

Ottakaa liikennekäyttäytyminen puheeksi myös kotona. Muistuttakaa nopeusrajoitusten noudattamista, erityisesti koulun lähialueilla ja huomioimaan erityisesti pienet koululaiset ja muut tienkäyttäjät.

Asiasta keskustellaan oppitunneilla kaikilla aloilla ja aiheesta on lähetetty opiskelijoille viesti myös Tuudo-sovellukseen.

Turvallinen liikenneympäristö syntyy yhteistyöllä!