Uutiset
Sähkö- ja automaatioalalta tulevaisuuden tekijäksi
Paavo Isberg opiskelee Raumalla sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa toista vuotta. Ala kiinnosti häntä, sillä käsillä tekeminen on aina ollut mieluista – ja samalla hän tiesi, että työllisyystilanne …
Digipedagogiikka ja tekoäly inkluusion tukena
Firenze, 2. – 7.3.2026 Osallistuin Europass teacher academyn järjestämälle kurssille nimeltä Inclusive Teaching with Artificial Intelligence. Akatemialla on monia kurssikeskuksia ympäri Eurooppaa. Minun kurssini järjestettiin Firenzessä. …
Kehittäjävalmennus avaa näkökulmia, keventää arkea ja tuo vaikuttavia verkostoja
Kun työ arjessa vauhti kiihtyy ja rutiinit syövät tilaa ajattelulta, pysähtyminen voi tuntua mahdottomalta. Juuri siksi moni ammattilainen hakee koulutuksista tukea oman työn kehittämiseen, jäsentämiseen ja …
Onnittelut valmistuneille!
WinNova julkaisee julkaisuluvan antaneiden nimet omilla nettisivuillaan jokaisen valmistujaisjuhlan yhteydessä, kuukauden lopussa. Kootusti nimet toimitetaan tiedotusvälineille kaksi kertaa vuodessa (ennen vuodenvaihdetta ja keväällä touko-kesäkuussa). Aikavälillä 31.01.2026 …
Musiikista ammatti
Porin Palmgren-konservatoriossa voit suorittaa musiikkialan perustutkinnon, joka on osa WinNovan koulutustarjontaa. Voit opiskella muusikon tai musiikkiteknologin ammattiin. Musiikkiteknologia yhdistää taiteen ja tekniikan Toivo Koski on ensimmäisen …
Maaliskuussa 2026 haussa olevia koulutuksia
WinNovasta löydät eri alojen perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot sekä monipuoliset täydennyskoulutukset (lyhytkoulutukset sekä kortti- ja pätevyyskoulutukset). Tutustu haussa oleviin koulutuksiin. Haluatko vaihtaa alaa tai täydentää aiempaa …
Kone- ja tuotantotekniikka yhdistää käsityön ja teknologian
Kun Matias Raitanen mietti toisen asteen hakeutumistaan, ei kone- ja tuotantotekniikka ollut hänen ensimmäinen vaihtoehtonsa. Silti jo ensimmäisten viikkojen jälkeen hän huomasi tulleensa oikeaan paikkaan. ”Ajattelin …
Vaativan erityisen tuen koulutus vahvistuu asteittain Raumalla – Spesia ja WinNova tiivistävät yhteistyötä
Ammattiopisto Spesia ja Länsirannikon koulutus Oy WinNova tiivistävät asteittain yhteistyötään vaativan erityisen tuen koulutuksen järjestämiseksi Rauman alueella. Yhteistyömallin mukainen tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen ryhmä aloittaa WinNovan tiloissa …
WinBalance-terveysteknologiaosaaja sote-alan ammattilaisille
WinBalance- terveysteknologiaosaaja on WinNovassa käynnistynyt Jotpa-rahoitteinen monipuolinen työnohessa suoritettava koulutus sote-alan ammattilaisille ja terveysteknologiasta kiinnostuneille. Koulutuksessa tutustutaan, testataan ja harjoitellaan neljään eri osa-alueen osalta teknologian mahdollisuuksiin. …
Metsä- ja maarakennusalan avoimet ovet 7.2.2026
Lauantaina 7.2.2026 vietettiin jo perinteeksi muodostunutta metsä- ja maarakennuksen avoimien ovien päivää. Sää suosi auringonpaisteellaan ja ihmisiä kävi tutustumassa meihin hieman yli 400. Opiskelijat esittelivät koulutuksia …