Huoltajille
Kohti horisonttia – merenkulkuala avaa ovet maailmalle
Kun kolmannen vuoden merenkulun vahtiperämiesopiskelija astuu WinNovan käytävälle, hänessä näkyy sama määrätietoisuus, joka aikanaan johdatti hänet hakemaan alalle. Tiesin jo nuorena, että haluan merille! “Olen aina …
Sähkö- ja automaatioalalta tulevaisuuden tekijäksi
Paavo Isberg opiskelee Raumalla sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa toista vuotta. Ala kiinnosti häntä, sillä käsillä tekeminen on aina ollut mieluista – ja samalla hän tiesi, että työllisyystilanne …
Musiikista ammatti
Porin Palmgren-konservatoriossa voit suorittaa musiikkialan perustutkinnon, joka on osa WinNovan koulutustarjontaa. Voit opiskella muusikon tai musiikkiteknologin ammattiin. Musiikkiteknologia yhdistää taiteen ja tekniikan Toivo Koski on ensimmäisen …
Kone- ja tuotantotekniikka yhdistää käsityön ja teknologian
Kun Matias Raitanen mietti toisen asteen hakeutumistaan, ei kone- ja tuotantotekniikka ollut hänen ensimmäinen vaihtoehtonsa. Silti jo ensimmäisten viikkojen jälkeen hän huomasi tulleensa oikeaan paikkaan. ”Ajattelin …
Vaativan erityisen tuen koulutus vahvistuu asteittain Raumalla – Spesia ja WinNova tiivistävät yhteistyötä
Ammattiopisto Spesia ja Länsirannikon koulutus Oy WinNova tiivistävät asteittain yhteistyötään vaativan erityisen tuen koulutuksen järjestämiseksi Rauman alueella. Yhteistyömallin mukainen tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen ryhmä aloittaa WinNovan tiloissa …
Monipuolista osaamista media-alalle
Videolla Rauman media-alan opettaja Henna Mannila ja opiskelija Meia Mäkinen kertovat opiskelusta media-alalla. Videon ovat tuottaneet media-alan opiskelijat. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Yhteishaku 17.2.-17.3.2026 – Perustutkintoihin reilu 1000 opiskelupaikkaa WinNovassa
WinNova tarjoaa yhteishaun kautta opiskelupaikan jälleen yhteensä reilulle tuhannelle hakijalle Raumalla, Porissa ja Ulvilassa. Valtakunnallinen perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on käynnissä Opintopolussa 17.2.-17.3.2026 ja on suunnattu …
Ajankohtaista huoltajille 1/2026
Helmikuiset terveiset WinNovasta Reksikierrokset WinNovan rehtori Taina Kivioja ja apulaisrehtori Fia Heino ovat viime syksyn aikana vierailleet toimipisteissä kuulemassa opiskelijoiden terveisiä opiskelusta. Opiskelijoille on ennen tilaisuutta annettu mahdollisuus lähettää ennakkokysymyksiä, mutta …
Turvallisuusala avaa ovia
Turvallisuusala tarjoaa monipuolisen, ihmisläheisen ja käytännönläheisen opintopolun kaikille, jotka haluavat oppia uutta, kohdata ihmisiä ja rakentaa turvallista arkea ympärilleen. WinNovassa opiskelijat eivät kulje matkaa yksin – …
Elintarvikeala – ala, jossa kädenjälkesi näkyy
Elintarvikkeilla on keskeinen merkitys ihmisten terveydelle, yhteiskunnan taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle, suomalaisen ruokakulttuurin ja elävän maaseudun säilymiselle sekä elinympäristön ja luonnon kestävälle kehitykselle. WinNovassa voit opiskella …