Jari tähyää hitsauksen asiantuntija- ja kehittämistehtäviin

"Minulla on jo nyt pitkä työura takana, sillä olen työskennellyt mm. telakalla ja konepajalla. Ensimmäisen koulutuksen hankin autonkorjaajan ammattiin. Olen suorittanut aikanaan levyseppähitsaajan koulutuksen oppisopimuksella. Olen opiskellut myös kunnossapitoasentajaksi. Ammattitutkinnot ovat minulle tuttu juttu, sillä tänä vuonna suoritin hitsaajan ammattitutkinnon. Nyt WinNovan erikoisammattitutkintojen teemavuonna minulla on meneillään hitsaajamestarin erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus. Suoritan samalla IWS:n eli kansainvälisen hitsausneuvojan koulutuksen. Opiskelen työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Vuosi on varsin haasteellinen. Kaikki on otettava tosissaan, sillä olen tähtäämässä tulevaisuudessa alan asiantuntija- ja kehittämistehtäviin."

Jari_gustafsson_hitsaustekniikka_webJari_gustafsson_hitsaustekniikka2_web
Jari pitää opiskelun moninaisuudesta. Opiskelemme kaksi päivää viikossa teorialuokassa kansainvälistä hitsausneuvonta; samaa aihetta etäopiskelemme kaksi päivää viikossa. Yksi päivä viikossa aherretaan työsalissa hitsauskappaleiden parissa. Hitsauksen tutkintotilaisuuksiin kuuluu erilaisten testikappaleiden hitsaaminen. Asiantuntijat tutkivat hitsauskappaleiden laadun ja antavat niistä palautteen. 

"WinNova on hyvä paikka hitsausalan ammattitaidon kehittämiseen. Täällä on ajanmukaiset tilat, koneet, materiaalit ja ohjaus. Mielestäni monipuolisuus on WinNovan hitsauskoulutuksen valtti. Minua hitsauksen saloihin luotsaavat opettajat Timo Reunamo ja Rauno Virkki. Parasta koulutuksessa on eväät ammattitaidon hankkimiseen. Olen päässyt kehittämään osaamistani monipuolisesti. Minut on johdateltu myös erilaisiin yhteistyöverkostoihin, sillä opetukseen on kuulunut mielenkiintoisia yritysvierailuja. Olen perillä myös Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry:n toiminnasta ja luen yhdistyksen julkaisemaa Hitsaustekniikka-lehtiä. Tulevaisuudessa olen potentiaalinen henkilöjäsen." 

Jari kuvaa omaa asennettaan uuden oppimiseen ”avoimin mielin elämän menossa mukana” -sanoilla. Aikuisena oppiminen on aivan erilaista kuin nuoren klopin touhut.

"Vanhempana ymmärrän oppimisen merkityksen! Kloppina käytiin koulua ja tehtiin tehtäviä. Minimisuoritus riitti. Nyt haluan ottaa asioista selvää kunnolla. Olen saanut perheeltä suostumuksen ja tuen opiskeluun. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 4-vuotias poika. Perheen kanssa touhuaminen on mukavaa vastapainoa haasteelliselle opiskelulle. Nyt täysillä kohti hitsaajamestarin erikoisammattitutkintoa, IWS-pätevyyttä ja tulevaisuuden haasteita."

Teksti: Kirsi Aironen ja Jari Gustafsson

Kuva: Kirsi Aironen


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Cxense Display