Uutiset
Tiedote työelämälle korttikoulutuksista
Aiemmin voimassa olleita rajoituksia lähdetään hallituksen ohjeistuksen mukaan purkamaan vaiheittain. Lähiopetukseen palataan WinNovassa hallitusti ja porrastetusti. Tiedote päivitetty 6.5.2020.
WinNovan ohjeet opetuksen järjestämiseen 14.5.2020 alkaen
Aiemmin voimassa olleita rajoituksia lähdetään hallituksen ohjeistuksen mukaan purkamaan vaiheittain. Lähiopetukseen palataan WinNovassa hallitusti ja porrastetusti.
Onnittelut valmistuneille 4/2020
WinNova julkaisee julkaisuluvan antaneiden nimet omilla nettisivuillaan kerran kuussa (kuukauden lopun valmistumispäivän yhteydessä). Kootusti nimet toimitetaan tiedotusvälineille kaksi kertaa vuodessa (ennen vuodenvaihdetta ja keväällä touko-kesäkuussa).
Muistathan maltin myös vappuna – poliisi valvoo kokoontumisia
Poliisi valvoo vappuna näkyvästi kokoontumista koskevien rajoitusten noudattamista, mutta vastuullisen käyttäytymisen odotetaan lähtevän jokaisesta itsestään.
Oppisopimukset/Työpaikalla tapahtuva oppiminen jatkuu työnantajan ohjeita noudattaen
Työpaikalla tai muualla oppilaitoksen ulkopuolella järjestettävää koulutusta ja työelämässä tapahtuvaa oppimista sekä ammatillisen koulutuksen näyttöjä jatketaan, jos se on työpaikan puolesta mahdollista ja koulutuksen järjestäjä ja työnantaja arvioivat, että työympäristö on turvallinen opiskelijalle.
Mediatiedote 23.4.2020: WinNova vältti laajat lomautukset
Korvaavaa työtä lähes puolelle lomautusuhan piirissä olleista.
Hyödynnä aiempaa joustavampaa polkua työttömästä työnhakijasta opiskelijaksi
Tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen voi aloittaa nyt entistä joustavammin! Valinta koulutukseen voidaan tehdä verkon tai puhelimen välityksellä työvoimaneuvojan, opettajan ja opiskelijan kesken. TE-toimiston virkailijoiden lisäksi myös WinNovan hakupalvelut ja palveluasiantuntijat toimivat apunasi.
Kuljetusalan ammattipätevyyden jatkokoulutus nyt verkossa!
Kuljetusalan ammattipätevyyden jatkokoulutuksen osioita voi nyt suorittaa verkossa! Valittavana on ennakoiva ajo, turvallinen työympäristö, logistiikkaturvallisuus, inhimillisten tekijöiden vaikutukset ja toiminta hätätilanteissa sekä Scania polttoainetalous, maantieliikenne.
Mediatiedote 7.4.2020 Länsirannikon Koulutus Oy WinNova välttää laajamittaiset yt-neuvottelut
Ammatilliset oppilaitokset ovat nyt tilanteessa, jossa kaikille työntekijöille ei kyetä enää tarjoamaan työtä. Yhteistoimintamenettely saattaa johtaa koko- tai osa-aikaisiin lomautuksiin. Neuvottelut koskevat n. 25-30 henkilöä, jotka toimivat hallinnon ja koulutuspalvelujen tukitehtävissä.
WinNovan opiskelijalle kunniamaininta SAKUstars-kilpailun runosarjassa
SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Kilpailuissa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikanpäällä tehtäville suorituksille.